Maanantaina 25.10. ei ollut luentoja Reading Weekin vuoksi. Tiistaina 26.10. oli tietenkin Myth-kurssin luento klo 13-14 joka käsitteli tällä kertaa Antiikin Kreikan tarustoa. Oli mukavaa, kun kuitenkin suurin osa niistä jumaluuksista ja tapahtumista oli jo hallussa. Language and Meaning-luennolla klo 16-18 käsiteltiin temaattisia rooleja (vapaa käännös).
Keskiviikkona 27.10. raahasin itseni Pilates-tunnille, kun se viime viikolla oli jäänyt väliin. Illalla oli sentään vielä piristystä tiedossa, sillä menimme isommalla porukalla katsomaan The Importance of Being Earnest näytelmää Arena Theateriin. Oli kyllä ehdottomasti rahanarvoinen kokemus (ei maksannut kuin £5) ja pakko on kyllä käydä vielä toistekin teatteria seuraamassa täällä ollessani. Seuraavat päivät (to 28.10. ja pe 29.10.) menivätkin sitten lähinnä Varieties of English-kurssille olevan 1,500 sanaisen esseen kirjoitteluun. Esseen itsensä kirjoittamisessa ei varsinaisesti nyt niinkään ollut ongelmaa, mutta minua ärsyttää suunnattomasti se niitten lainauksien etsiminen ja kaivelu, plah. Tosin perjantaina oli illalla vielä Alternative Societyn järkkäämät Halloween-bileet, joihin halusin ehdottomasti osallistua. Pukeuduin perus-zombiksi. Selvisin kotiin näistä pippaloista siinä kolmen maissa.
Lauantaina 30.10. oli jo pidemmän aikaa odottamani Liverpool-reissun vuoro. En ehkä ollut linja-automatkan ensimmäisellä puoliskolla mitenkään hehkeimmilläni ja välistä tuntui, että tien mutkittelu ja pomppuisuus saisi kohta aikaan pahoinvointikohtauksen. Ei onneksi sentään, ja sain vielä nukuttua lähes koko matkan kun käytin tyynynäni Asdasta lähtiessä ostamaani vilttiä. Liverpoolissa tapasin pitkästä aikaa koulukavereitani lukioajoilta. Toinen heistä opiskelee Liverpoolissa psykologiaa, ja toinen opiskelee Maltalla, mutta oli nyt tämän syyslukukaden vaihdossa Liverpoolissa. Samaisella reissulla kävin katsomassa Liverpoolin merimuseota sekä World museumia, joka ei kyllä ollut mitenkään erikoinen. Tykkäsin kuitenkin mahdottomasti paikan akvaarioista ja oli mukava pällistellä mitä erilaisimpia akvaariokaloja. Kotimatka Liverpoolista sujui jo hieman pirteämmissä merkeissä ja tuli juteltua vieressäni istuvan saksalaistytön kanssa koko matka.
Sunnuntai 31.10. olikin sitten täysin pyhitetty tuon Varieties of English-esseen väkräykselle ja sain kuin sainkin sen valmiiksi ajoissa seuraavaksi päiväksi.
Maanantai 1.11. ja tällä kertaa olivat taas vuorossa klo 13-14 Healthy Living, klo 15-17 Varieties of English ja klo 18-20 Gender, Sex and Language. Varieties of English-luennolla käsiteltiin tällä kertaa erilaisia kirjoitetun tekstin variaatioita, kuten miten lähellä puhetta ovat tekstiviestit ja sitten tutkimme hieman näiden tekstien aineksia. Ihan mielenkiintoista asiaa, tosin puolessa välin luentoa meinasin nukahtaa istualteni... En edes tiedä mistä tuo hirvittävä väsymys oikein puski, mutta niin vain oli että kaikki puhe meni ihan puuroksi korvissani ja olin aika lähellä nuokahtamista. Gender, Sex & Language käsitteli keskustelun analysointia. Meni hieman ohi, enkä voi sanoa olleeni tälläkään luennolla kovin hereillä. Lisäksi mielessä painoi seuraavana maanantaina oleva juuri samaisen kurssin esseepalautus.
Tiistaina 2.11. olivat taas vuorossa Myth- ja Language & Meaning-kurssit. Klo 13-14 luennolla oli tällä kertaa aiheena Antiikin Rooma, joka enimmäkseen siis oli tuon Kreikan kertausta eri nimisillä jumalilla. Kyllä siellä oli kuitenkin myös mm. Isis mukana tarustossa, että jotain sieltä egyptiläisestäkin mytologiasta. Klo 16-18 luennolla käsittelimme edelleen samaa asiaa, eli temaattisia rooleja, tosin vähän eri näkökannasta kuin viimeksi.
Keskiviikkona 3.11. matkustin aamulla bussilla jälleen Lontooseen, josta tulin takaisin samana päivänä klo 16 bussilla. Syy Lontooseen menooni oli niissä aiemmin mainitsemissani kengissä, joista kyllä pidin erityisen kovasti, mutta tajusin vasta täällä kotosalla, etten mitenkään voi pitää niitä Suomessa talvipakkasella, jos ei sinne sovi villasukkaa. Jotenka suuntasin sitten takaisin Lontooseen vaihtamaan kenkiä yhtä numeroa suuremmiksi. Se kävikin varsin sutjakasti, ja sitten ei muuta kuin odottelemaan kotiin lähtöä. Päivähän siihen tietenkin kului, kun istuin kuitenkin bussissa sen 8 tuntia... Ei haittaa sinällään, kengät olivat kyllä sen arvoiset ja saan niistä ainakin nyt kaiken hyödyn irti.
Torstaina 4.11. ei sitten ollut muuta kuin esseen kirjoittelua päivällä, klo 17-18 kävin Body Sculpture tunnilla jonka jälkeen kiiruhdin kotio suihkuun, sillä illalla oli vielä Apocalyptican keikka tuossa Wulfrun Hallissa. Olipa mukava pitkästä aikaa käydä oikein livemusiikkia kuuntelemassa. Keikoillahan tulee käytyä kuitenkin suht ahkeraan tuolla koti-Suomessa, joten oli mukava piristys tämä. Ja varsinkin, kun oli kyseessä suomalainen bändi. Yllätyin myös siitä, kuinka monella olikaan muiden suomalaisbändien paitoja yllään. Sieltä löytyi Amorphista, 69 Eyesia, Children of Bodomia ja jopa Sentencedin paita, joka kuitenkin on jo kuopattu yhtye. Olin todellakin positiivisesti yllättynyt.
Loppuviikonloppu (pe 5.11., la 6.11. ja su 7.11.) menivät tuskaillessa tuon Gender, Sex and Language-kurssin esseetä väkertäessä. Eniten vaikeuksia noiden lainauksien kaivelun lisäksi tuottivat sopivien videopätkien löytäminen ja niiden litterointi. Lopulta sain sen kuitenkin työllä ja tuskalla väännettyä kasaan ja palautinkin sen ajoissa seuraavana päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti